JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO
SOSIOLOGIAN LAITOS

GLOBALISAATIOTEORIAT

SOSIOLOGIAN TUTKIMUSSEMINAARI

10.4.1997

LAATIJA: HENRIK HAUSEN
OHJAAJA: TAPIO LITMANEN

SISÄLLYS:

1 Johdanto
2 Varhaiset globalisaatioteoriat
2.1 Modernisaatioanalyysit ja maailmanjärjestelmät
2.2 Globalisaation ajoittaminen
3 Nykyiset teoriat
3.1 Globalisaatio modernisaation kypsymisenä
3.2 Virtojen maailma
3.3 Globalisaatiokäsitteen sudenkuopat
4 Taloudellinen globalisaatio
4.1 "Pinnallinen" ja "syvä" integraatio
4.2 Globaalit yhtiöt ja paikallistalous
4.3 Taloudellisen globalisaation aiheuttamat ongelmat
5 Johtopäätökset
Lähteitä

TIIVISTELMÄ

Tutkielmassa referoidaan ja kommentoidaan eri käsityksiä globalisaatiosta ja erityisesti sen taloudellisista ulottuvuuksista. Erityistä painoa annetaan Anthony Giddensin kokoaville globalisaationäkemyksille ja varhaisemmille teorioille, joihin hänen näkemyksensä perustuvat sekä ympäristöliikkeissä virinneelle keskustelulle globalisaatiokehityksen haitoista.

Johdanto

Viime vuosikymmenet ovat olleet nopean muutoksen aikaa kulttuurissa, taloudessa ja politiikassa, esimerkkinä satelliittikanavat ja internet, kansainvälisten rahamarkkinoiden avautuminen ja Berliinin muurin kaatuminen. Vaikka muutokset ovat nopeita, ne liittyvät pidemmän aikavälin kehityssuuntiin. Muutoksille on keksitty eri nimiä. Post-käsitteet kuten postmoderni ja jälkiteollinen korostavat ehkä liikaa kehityksen murrospiirteitä. Se voi kulttuurianalyysissa olla perusteltua, mutta mm. taloudessa vaikuttaa myös pitkään jatkuneita kehityskaaria, esimerkiksi kansainvälisen työnjaon lisääntyminen (Thörn, 1996). Anthony Giddensin (1990, 45-52) mielestä emme suinkaan ole hylänneet moderneja instituutioita, vaan elämme moderniuden kärjistyvää vaihetta. Hän hylkää Marxin näkemyksen historian vääjäämättömästä jatkuvuudesta ja korostaa, että moderniin on alusta alkaen sisältynyt tradition hylkääminen ja refleksiivinen näkemys historiasta, jossa "historiaa käytetään historian muuttamiseen". Kärjistyvää modernia luonnehtii modernien instituutioiden leviäminen maapallon ympäri, myös sulautuen paikalliseen perinteeseen niin,että samalla lännen ylivalta monessa suhteessa on vähenemässä.
 

Tämän työn lähtökohtana on globalisaatio ja varsinkin sen taloudelliset ulottuvuudet. Globalisaatio on käsitteenä otettu käyttöön yhteiskuntatieteissä vasta 1980-luvulla. Se on monipuolinen käsite, joka kattaa laajan alueen taloudellisesta integraatiosta yksilön identiteettityön muutoksiin. Itse asiassa juuri yhteiskunnan rakenteiden ja yksilötason väliset molemminpuoliset yhteydet on yksi globalisaatiokeskustelun teemoista.
 

Globaali viittaa erityisesti alueelliseen ulottuvuuteen. Giddensin (1990, 64) mukaan sosiaalinen elämä vaikuttaa yhä enemmän ajan ja etäisyyden yli, ja kansallisvaltioon rajoittuva yhteiskunta on liian pieni yksikkö tämän ilmiön tutkimiseen. Paikalliseen vaikuttaa toisella puolella maapalloa tapahtuvat asiat ja toisin päin. Tämä vaikutusten "venyminen" on juuri globalisaatiota, eli siihen kuuluu myös paikalliset ja yksilön tietoisuudessa tapahtuvat muutokset. Paikalliset perinteetkin saavat uuden merkityksen maailmanlaajuisissa raameissa. Globalisaatio on toisaalta maailmanlaajuista yhdenmukaistumista - McDonaldisaatiota - , mutta toisaalta myös sosiaalisen kompleksisuuden kasvua.
 

Toinen syy globalisaatiokäsitteen nousulle yhteiskuntateoreettisen teorian keskiöön on ylikansallisten yhtiöiden nopea kasvu ja niiden toiminnan muuttuva sisältö. Se koetaan yhdeksi tämän päivän suurimmaksi uhkaksi, niin paikallisyhteisöille kuin ympäristölle (Hildyard, Hines & Lang 1996, Cook & Kirkpatrick 1997). Globalisaatio on merkinnyt suuria valtatasapainon muutoksia, toistaiseksi yleensä yhtiöiden hyväksi ja demokraattisten instituutioiden tappioksi.
 

Näin ollen olen tässä työssä painottanut globalisaation taloudellisia ulottuvuuksia. Ensin kuitenkin erittelen ja kommentoin eri käsityksiä globalisaatiosta. Erityistä painoa annan Anthony Giddensin kokoaville globalisaationäkemyksille ja varhaisemmille teorioille, joihin hänen näkemyksensä perustuvat. Neljännessä luvussa käsitellään globalisaation ilmentymiä taloudessa ja ympäristöliikkeissä virinnyttä keskustelua globalisaatiokehityksen haitoista.

Varhaiset globalisaatioteoriat

2.1 Modernisaatioanalyysit ja maailmanjärjestelmät

Jo yhteiskuntatieteiden klassikot huomasivat, että viimeistään teollistuminen yhtenäisti eurooppalaisia kulttuureja ja että syvenevä työnjako lisäsi kosketuksia ja riippuvuutta eri alueiden välillä. Esimerkiksi Saint-Simonilla (1760- 1825) tämä johti utooppisen kansainvälistymisen ideaan, jota hän edisti lehdessään, jonka nimi oli enteellinen: The Globe (Waters 1995, 5).

Georg Simmel ja Lewis Mumford(1) käsittelivät liikkumiseen ja tilaan liittyviä kysymyksiä tavalla, jolla on ollut merkitystä nykyiselle globalisaatiotutkimukselle. Simmel käsitteli rahan, mutta myös ihmisten kiertoa ja kohtaamisia traditionaalisissa ja moderneissa yhteiskunnissa. Liikkuvuuden lisääntyminen moderniin tultaessa lyhentää, mutta myös monipuolistaa kohtaamisia yksilöiden välillä. Toisaalta liikkuvuuden kiihtyminen myös "tyhjentää" ajan ja tilan merkityksiltä. Lewis Mumford totesi, että kaduista on modernissa tullut paikkoja, joilla vain liikutaan, eikä enää eletä. Esimerkiksi Giddens ymmärtää modernisaation tällaisena ajan ja paikan muuttumisena konkreettisesta ja merkityksellisestä abstraktiksi ja "tyhjäksi" tai aivan uudella merkityksellä täytettyyn. Tämä on ainakin osittain ristiriidassa Spencerin, Parsonsin ja Habermasin kannattaman funktionaaliseen eriytymiseen perustuvan näkemyksen kanssa (Lash & Urry, 1994, 12- 15).

Ehkä tärkein varhainen globalisaatioteoreetikko oli kuitenkin Immanuel Wallerstein. Hän kuvaa kokonaisvaltaisesti kapitalistisen, Eurooppa-keskeisen taloudellisen maailmanjärjestelmän syntyä ja kehitystä sarjassaan The Modern World System. Kapitalistinen maailmanjärjestelmä syntyi 1400- 1500- luvuilla kun rajat ylittävä talousjärjestelmä pystyi kasvamaan vahvemmaksi kuin poliittiset maailmanvallat eli imperiumit. Modernissa maailmanjärjestelmässä on kolmenlaisia osia: (1) ydinalueita, jotka pystyvät pakottamaan (2) periferioita työnjakoon ja epätasa-arvoiseen(2) kauppaan itsensä kanssa sekä näiden väliin sijoittuvia (3) puoliperiferioita, eräänlaisia puskureita, jotka ovat samalla riistäjiä ja riiston kohteita (Voipio, 1993). Valtioiden tuki on järjestelmän kehittymiselle keskeinen ehto, ne sekä kantavat osan sen kustannuksista että huolehtivat sen aiheuttamien sosiaalisten ongelmien hoidosta (Wallerstein 1987, 42- 50). Rationaalisen ja universaalin kulttuurievoluution ideologia sekä rasistinen suhtautuminen periferioihin ovat sen kulttuurisia tukipylväitä (emt., 65-76).

Toisenlaisen näkökulman tarjoaa Marshall McLuhan. Hän on tiedotusvälineiden tutkija, jonka tutkimusten sivujuonteena 1960-luvun alussa syntyi idea maailmankylästä. Aiemmat individualisoivat mediat, kuten painettu sana korvautuvat elektronisella medialla, joka palauttaa kollektiivisen kyläkulttuurin, mutta maailmanlaajuisella tasolla.. Elektronisen mediaverkoston avainominaisuuksia on nopeus ja samanaikaisuus, juuri niitä ominaisuuksia, joita liitetään globalisaatioon (Waters 1995, 33- 36, Giddens 1991, 24- 26). McLuhanin pääteesin mukaan median muoto on tärkeämpi kuin sen sisältö:Media is the Message. Teesi oli aikoinaan mullistava, mutta on sittemmin joillakin varauksilla hyväksytty.

2.2 Globalisaation ajoittaminen

Käsitteenä globalisaatio otettiin ensin käyttöön taloustieteissä, mutta niissä se ajoitetaan yleensä myöhäisimmäksi: viime vuosina tai vuosikymmeninä tapahtuneeseen markkinoiden ja talouden toimintaympäristön kansainvälistymiseen. Sosiologiassa globalisaation katsotaan yleensä alkaneen 1400- tai 1500-luvulla ja edenneen yhtäaikaisesti modernisaation kanssa, mutta olevan nyt kiihkeimmillään (Waters 1995, 62). Anthony Giddensin käytössä se edustaa lähinnä modernisaation voimistumista.

Käsitteen sosiologiaan tuoneen Robert Robertsonin mukaan globalisaatio edelsi modernisaatiota ja on edennyt viidessä vaiheessa alkaen 1400-luvulta (Waters 1995, 43- 44, luettelo lyhennetty):

I Orastusvaihe (Eurooppa 1400- 1750)
- Kristinuskon leviäminen ja valtioiden muodostus, kolonialismi.
- Katoliset eli yhtenäiset kirkot.
- Yleisiä teorioita ihmiskunnasta ja yksilöstä.
- Maailmankartat, aurinkokeskeisyys, kalenteri tutkimusmatkat.

II Alkuvaihe (Eurooppa 1750- 1875)
- Kansallisvaltio, diplomatia, kansallisuus.
- Kansainväliset näyttelyt, kuljetussopimukset.

III Lähtövaihe (1875- 1925)
- Kanssakäyminen vilkastuu, muuttoliike, globaali kalenteri.

IV Hegemoniataisteluiden vaihe (1925- 69)
- YK, II maailmansota, kylmä sota.
- käsitteet sotarikos ja rikos ihmiskuntaa kohtaan.
- kolmas maailma.

V Epävarmuuden aika (1969- )
- avaruuden tutkimus, globaalit ympäristöongelmat.
- jälkimaterialistiset arvot
- globaalit joukkotiedotusvälineet.

Toisessa yhteydessä hän korostaa myös periodeja 1815- 30 (Wienin kongressi, romantiikka) ja 1880 -1918 (ajan globaali standardointi jne.) (Robertson 1995, 36). Myös Giddens (1990, 18) kiinnittää huomiota siihen, että ajan mittausjärjestelmä vaihteli paikallisesti aina 1900-luvun alkuun asti.

Jonathan Friedman (1995, 73-75) taas korostaa globaalien instituutioiden edeltäneen globalisaatiota, joka hänen mukaansa tarkoittaa globaaleja tietoisuuksia ja sitä miten nämä ovat kehittyneet tiettyinä aikoina jo olemassa olevien globaalien järjestelmien puitteissa. Globaali järjestelmä - esim. kansallisvaltiojärjestelmän leviäminen - olisi siis globalisaation ennakkoehto.

Nykyiset teoriat

3.1 Globalisaatio modernisaation kypsymisenä

Anthony Giddens, Malcolm Waters ja Robert Robertson korostavat, että globalisaatio on monimuotoinen ilmiö, jonka monien ulottuvuuksien välillä vallitsee niin voimakkaat vuorovaikutukset, että se kuitenkin (ilmeisesti) voidaan pitää yhtenäisenä ilmiönä. Giddens (1990, 70- 76) erottelee globalisaatiossa viisi ulottuvuutta: maailmanlaajuinen kapitalistinen talous, kansallisvaltiojärjestelmä, kansainvälinen sotilaallinen järjestelmä, paikallisen talouden riippuvuus kansainvälisestä työnjaosta ja kulttuurinen ulottuvuus. Käyn seuraavassa läpi nämä ulottuvuudet Giddensin kirjojen pohjalta.
 

Maailmanlaajuisen talousjärjestelmän tärkeimmät toimijat ovat ylikansalliset yhtiöt ja tärkeimmät tunnusmerkit ovat globalisoituvat tavaramarkkinat ja myös mm. rahamarkkinat. Kapitalismi on kuitenkin alusta alkaen ollut kansainvälistä sillä pääoma ei ole koskaan kunnioittanut rajoja. Se on myös alusta alkaen ollut tehokkaampi hyödyntämään kaukana olevia resursseja kuin poliittinen kolonialismi. Tärkein valtakeskus on kuitenkin edelleen kapitalistinen valtio, eli valtio jonka taloudellinen pohja perustuu markkinatalouteen ja jossa talous toimii vapaasti ja erillään poliittisesta päätöksenteosta (emt. 68- 70)

Kansallisvaltio on historiallisesti syntynyt ja levinnyt instituutio, jonka funktio on kansalaisten valvonta. Järjestelmän leviäminen takaa heikoillekin valtioille alueen, itsemääräämisoikeuden ja väkivaltamonopolin. Järjestelmä, jossa valtiot tukevat toisiaan eikä yksikään valtio ole niin itsenäinen, kuin mitä sen laeista voisi päätellä. Täyttä suvereniteettia ei ole koskaan ollut, eikä suvereniteetin määrä välttämättä ole edes vähenemässä. Tässä Giddens on erimielinen niiden kanssa, joiden mielestä globalisaatio on juuri kansallisvaltioiden "ohenemista". Suvereniteeetin vähenemistä on tapahtunut lähinnä taloudessa (emt. 72- 74).

Kansainvälinen sotilaallinen järjestelmä oli Giddensin kirjan aikoihin vielä kaksinapainen. Tosin myös varustautuminen on globaalia. Sotilaallisesti ei ole olemassa "kehitysmaita". Melkein joka valtio omistaa tänään aseita, joiden voima ylittää moninkertaisesti laajimpienkin esimodernien imperiumien aseistuksen. Giddens korostaa globalisaation eri ulottuvuuksien välisiä yhteyksiä, esimerkiksi sotilaallinen järjestelmä ja teollinen tuotantojärjestelmä ovat riippuvaisia toisistaan sekä aseiden tuotannon/markkinoiden välityksellä että organisaatiomallien suhteen (emt. 74- 75).

Globaali teollisuustuotanto on keskittynyt joihinkin maihin ja toiset saavat tyytyä raaka-aineiden tuottajan rooliin. Toisaalta taloudellinen integraatio on johtanut kansallisen talouspolitiikan suuriin vaikeuksiin myös teollisuusmaissa. Esim. Keynesin teoriaan perustuvan elvytyksen vaikutukset ovat heikentyneet ja työttömyys on kasvanut kaikissa maissa. Teollistuminen on myös muokannut globaalia luontoympäristöä vakavin seurauksin (emt. 75- 77).

Ympäristöongelmatkin globalisoituvat, esim. kasvihuoneilmiö ja otsonikerroksen aukot. Giddens (1991, 144,122) puhuu "luonnon lopusta". Jo moderni merkitsee luonnon kontrollia ja alistamista välineelliselle järjelle. Sosiaalinen ja taloudellinen globalisaatio kiihdyttää ihmisten luoman ympäristön ylivaltaa "luonnosta". Suuret katastrofiriskit saavat jo määritelmällisesti alkunsa etäällä useimmista yksilöistä. Mitä suurempi riski, sitä vähemmän kokemusperäistä tietoa meillä on siitä. Kun jokin "menee vikaan" on jo myöhäistä. Asiantuntijoiden erimielisyydet riskeistä ja vaikutuksista lisää epävarmuutta. Myös fyysisesti paikalliset ympäristöongelmat kuten saastuminen ja eroosio johtuvat pitkälle teollistumisesta ja teknologian leviämisestä. Ne voivat tietoisuudessamme saada globaalin luonteen, ei vähiten viestintäteknologian ansiosta (Giddens 1990, 75- 77).

Viides ulottuvuus, kulttuurinen globalisaatio onkin ennen kaikkea mediateknologian kehityksen vauhdittama, ensimmäisistä sanomalehdistä lähtien. Se on osa modernisaation refleksiivistä prosessia ja muuttaa yksilön ja organisaatioiden tietoisuutta itsestään ja myös paikallisten, traditionaalisten ilmiöiden merkitystä ja sisältöä. Yksilöt ja organisaatiot suuntautuvat koko maapalloon ja arvioivat itsensä maapallon asukkaina. Se pienentää välimatkoja ja yleistää käsitykset etäisyyksistä ja ajasta. Yksilöön se vaikuttaa voimakkaimmin siten, että se häivyttää yksityisen ja yleisen elämänpiirin rajat. Se sisältää riskien ja toisaalta luottamuksen siirtymistä tutusta lähipiiristä abstraktiin ja maailmanlaajuiseen (emt. 77- 78). Esimerkiksi postmodernia murrosta on perusteltu yksilön voimattomuuden tunnolla globalisoituvassa maailmassa. Giddens kuitenkin hylkää tämän näkemyksen ja katsoo globalisaation johtavan toisaalta voimattomuuteen mutta toisaalta myös valinnanvapauden ja mahdollisuuksien lisääntymiseen (emt. 150). Kulttuurinen globalisaatio on 4 ensimmäisten dimension tärkeä taustavoima.

Kulttuurisen globalisaation ensisijaisuutta korostaa vielä voimakkaammin Malcolm Waters (1995, 62- 64). Hän jakaa globalisaation talouden, valtion välisten suhteiden ja globaalin kulttuurin prosesseihin. Näistä talous on hänen mielestään hitain globalisoitumaan. Talous eli materiaalinen vaihto on tiukemmin sidottu paikkaan: paikalliseen työvoimaan, raaka-aineisiin, pääomaan ja markkinoihin. Etäisyys lisää aina kustannuksia. Poliittinen järjestelmä perustuu nykyisin kansallisvaltioon, kun taas kulttuurivaihto on rajatonta. Globalisaation eteneminen olisi siis riippuvaista kulttuurin, politiikan ja talouden rakenteiden keskinäisestä voimakkuudesta siten, että vahva talousjärjestelmä hidastaisi sitä. Perustelut tälle tuntuvat aika teoreettisilta.

3.2 Virtojen maailma

Kuten edellisessä luvussa todettiin, niin yksi globalisaatiokeskustelun ulottuvuuksista on kansallisvaltion mahdollinen "oheneminen" tai jopa häviäminen, jota Giddens ei kuitenkaan pitänyt todennäköisenä. Mm. vaikutusvaltaiset yhteiskuntamaantieteilijät Peter J. Taylor ja Neil Smith tarkastelevat tätä kysymystä vallan siirtymisenä muille "tasoille": maakuntiin (alueiden Eurooppa), ylikansallisille järjestöille (kuten EU ja Nafta) ja globaalille talousjärjestelmälle. Tälle hieman mekanistiselle hierarkkiselle tarkastelulle vaihtoehtoinen tapa lähestyä ongelmaa on ajatella yhteiskuntaa alueellisina ja globaaleinavirtoina (Vartiainen 1997). Scott Lash ja John Urry (1994, 7- 10, 28- 30, 171- 180, 211- 222) tutkivat kirjassaan Economies of Signs and Space globaaleja virtoja: muuttajien, turistien, viestinnän, kuvien ja rahan virtoja, jotka kaikki ovat kiihtymässä. Virrat muuttavat maailmanjärjestelmää siten, että keskukset muodostuvat suurista kaupungeista, joissa sijaitsevat virtojen alku- ja solmupisteet ja jotka irtautuvat kansallisesta hierarkiasta ja suuntautuvat globaalisesti. Nämä uudet keskukset eivät välttämättä pysty määräämään kehitystä. Lash ja Urry pitävät kiinni aikaisemmassa kirjassaanThe End of Organized Capitalism esittämästään näkemyksestä, että maailma on yhä löyhemmin ohjattu. Mutta virratkin ovat epäsymmetrisiä ja lisäävät eriarvoisuutta. Jakava tekijä on paitsi liikkuvuus myös se, oletko virran lähetys- vai vastaanottopäässä. Lash ja Urry antavat esimerkkejä tiedon virtojen yksipuolisuudesta:

- Kaikista käännetyistä kirjoista puolet on englanninkielistä alkuperää, eräänä vuonna käännettiin arvion mukaan englantiin 18 000 kirjaa, mutta englannista vain 1 200.

- Isoja kansainvälisiä tietotoimistoja on enää neljä: suurin osa maailman uutismateriaalista on käsitelty New Yorkissa, Lontoossa tai Pariisissa.

- Samoin televisio-ohjelmien, elokuvien jne. tuotanto keskittyy.

Valta perustuu esim. Jürgen Habermasin mukaan juuri kommunikaation epäsymmetrisyyteen, se liittyy oikeuteen hyväksyä tai hylätä kommunikaatiota. Tämä on kovin epätasaisesti jakautunut virtojen maailmassa. Virtojen maailma on siis sekä alueellisesti että sosiaalisesti epätasa-arvoa kasvattava.

Tämän dystopian vastapainoksi Lash ja Urry esittävät, että tuotannon painopiste siirtyy materiaalisista tavaroista symboleihin sekä tavaroiden ja symbolien luomiin keinotekoisiin ympäristöihin, tiloihin. Tämä johtaa lisääntyvään refleksiivisyyteen, paitsi tiedonsosiologiseen refleksiivisyyteen myös ja ennen kaikkea esteettiseen. Tämä lisää valinnan mahdollisuuksia, ja yhä useammat voivat esimerkiksi ottaa kriittistä etäisyyttä tuotannon ja tiedon virtoihin. Waters (1995, 95) tulkitsee Lashin ja Urryn argumentin niin, että talous on siirtynyt kokonaan uuteen vaiheeseen, kulttuuritalouteen. Symbolimarkkinat ja virrat irtautuvat valtioiden ja suuryhtiöiden otteesta ja tuotantoyksiköt pienenevät yksilölliseen ja inhimilliseen kokoon. Empiiriset havainnot kuitenkin osoittavat, että vaikka tiettyä tuotannon sopeutumista paikalliseen ympäristöön on havaittavissa, niin vielä voimakkaampi on keskittymistendenssi kansainvälisten tutkimus- ja kehitysverkostojen solmukohtiin (Tödtling 1994, 72- 83).

3.3 Globalisaatiokäsitteen sudenkuopat

Robert Robertson (1995, 25- 28) varoittaa globalisaatiokäsitteeseen sisältyvästä vaarasta: siitä on tullut osa myyttiä läntisen teollisuuskulttuurin voittokulusta ja ylivoimaisuudesta. Hänen mukaansa käsitettä pitäisi käyttää varovasti, lähinnä globaalin tilaulottuvuuden korostamiseen. Hän käyttääkin nykyään mieluummin termiä glokalisaatio (global + local = glocal), joka esim. talouden alalla merkitsee tavaroiden ja palvelusten maailmanlaajuisia markkinoita mutta yhä tarkempaa paikallista sopeuttamista.

Wolfgang Sachs (1994) on kiinnittänyt huomiota siihen, että avaruudesta otetut kuvat pienestä sinisestä planeetastamme on käytetty luomaan myyttiä teknisesti manipuloitavissa olevasta, hallittavasta ja suunniteltavasta globaalista ympäristöstä. Ympäristöryhmät erityisesti kolmannesta maailmasta näkevät myös YK:n lähinnä tällaisena manipuloijana. The Ecologist-lehden raportin mukaan paikallisten toimintaryhmien huoli YK:n vuoden 1992 Rion ympäristökonferenssissa ei ollut niinkään miten heidän ympäristönsä hoidetaan, vaan kuka sen hoitaa ja kenen intressien mukaan. He vastustavat YK:n kokouksen retoriikkaa, jossa koko ihmiskuntaa yhdistää yhteinen huoli eloonjäämisestä (Whose.., 1992, 122).

Taloudellinen globalisaatio

Taloustieteissä globalisaatio nähdään talouden kansainvälistymisenä ja erityisesti siirtymisenä "syvään" kansainvälistymiseen eli postfordistiseen tuotannon organisointiin. Toisaalta globalisaation voi myös nähdä muuttuneena voimasuhteena valtioiden ja ei-valtiollisten organisaatioiden, erityisesti ylikansallisten yhtiöiden välillä.

4.1 "Pinnallinen" ja "syvä" integraatio

Talouden kansainvälistymiseen kuuluu mm. kaupan lisääntyminen, lisääntyvä kansainvälisten käyttäytymissääntöjen tarve, kansallisten talouksien autonomian väheneminen (keynesiläisyyden kriisi), teknologiset ja organisatoriset muutokset sekä myös kilpailun luoma työttömyys ja kansainvälisten tuloerojen kasvu. Erityisen nopeaa talouden kansainvälistyminen on ollut pääomamarkkinoiden vapauduttua 1970-80-lukujen kuluessa.

Paul Cook ja Colin Kirkpatrick (1997) erottelevat pinnallisen ja syvän integraation. Pinnallinen integraatio eli kansainvälisen kaupan, rahoituksen ja työvoiman liikkuvuus on kiihtynyt valtavasti 1980-luvun puolivälistä lähtien, esimerkiksi ulkomaisten sijoitusten määrä on kasvanut yli 20 % vuosivauhdilla. Tavarakauppa on yli kaksinkertaistunut kymmnessä vuodessa 1985- 95 ja suorat ulkomaaninvestoinnit jopa viisinkertaistuneet samassa ajassa (Savolainen 1996). Yhtä vauhdikas, joskin vaikeammin mitattava on ollut syvä integraatio: ylikansallisten yhtiöiden sisällä, saman johdon ja suunnittelun alaisena, mutta erillisten osastojen, tytäryhtiöiden tai verkostoituneiden yhtiöiden rajojen yli tapahtuva joustava, post-fordistinen tuotanto ja markkinointi. Kansainvälisestä, eri maiden välisestä kaupasta jo 40 % tapahtuu yhtiöiden sisällä, yhdessä maassa sijaitsevalta osastolta toisessa maassa sijaitsevalle osastolle (Cook ym., 1997).

Poliittiset muutokset kansainvälisessä (esim. WTO), alueellisessa (EU, Nafta) ja kansallisessa toimintaympäristössä johtavat yleensä vain "pinnalliseen" integraatioon. "Syvässä" integraatiossa tavoitteena on toimia joustavasti samalla kansainvälisesti ja paikallisesti juurtuneena kolmessa talouskeskuksessa (Eurooppa, Japani, USA) ja III maailmassa. Vapaakauppaa perustellaan yleensä komparatiivisella edulla, jonka seurauksena kaikki hyötyvät. Syvä integraatio tarkoittaa kuitenkin siirtymistä pienten yhtiöiden komparatiivisen edun tasapainoista laajojen, vertikaalisesti integroitujen suuryhtiöiden suunniteltuun työnjakoon. Tällainen globalisaatio on yleensä yhtiöiden johtama, hallitusten policy seuraa perässä (Cook ym. 1977, 57-59).

Kriittiset taloushistorian tutkijat ovat myös korostaneet, että globalisoituva talousjärjestelmä on jatkuvasti ollut riippuvainen valtioiden poliittisesta ja myös taloudellisesta tuesta (Wallerstein 1987, 49- 50..). Myös esimerkiksi globalisaation erästä lippulaivaa - Internetiä - on rakennettu jo vuodesta 1968 alkaen, siis lähes 30 vuotta lähes kokonaan julkisin varoin, vasta nyt se alkaa olla valmis kaupalliseen hallintaan. Sama pätee toisenkin "kuuman" alan, biotekniikan suhteen. Sitäkin tutkittiin 30 vuotta usean miljardin dollarin vuotuisen julkisen rahoituksen turvin ennen kuin yksityinen pääoma edes kiinnostui siitä (Thurow 1996).

4.2 Globaalit yhtiöt ja paikallistalous

Meneillään oleva syvenevä integraatio tai globalisaatio luonnehditaan usein siirtymiseksi fordistisesta post-fordistiseen tuotantoon. Henry Fordin 1910-luvulla kehittämää fordismia kuvataan silloin avainsanoilla standardointi, isot automatisoidut tuotantolaitokset, pitkälle viety työnjako ja liukuhihna. Post-fordismiin kuuluu taas erilaistuvat tuotteet, joustavat teknologiat ja organisaatiot, vastuun delegointi sekä tulosvastuullisuus (Tödtling 1994, 69- 70). Fordismiin liittyi myös huolehtiminen tuotteiden kysynnästä takaamalla kuluttajille riittävä tulotaso. Tämä tapahtui sekä anteliaan palkkapolitiikan että Keynesiläisen makrotaloudellisen ohjauksen ja hyvinvointivaltiomallin avulla. Näin Thatcherismin ja Reaganismin nousu 1970-luvun öljykriisien jälkeen oli osoitus fordismin valtakauden loppumisesta (Dicken, Forsgren & Malmberg 1994, 28). Toisen jakotavan mukaan maailmansotien välisenä aikana vallitsimonikansallinen organisointitapa. Taloudelliset, poliittiset ja sosiaaliset voimat pakottivat yhtiöitä paikalliseen toimintaan, suuret yhtiöt olivat itsenäisten osastojen löyhiä yhteenliittymiä. II maailmansodan jälkeen kehittyiylikansallinen, usein Yhdysvalloista tiukasti ohjattu organisaatiomalli ja 1970-80-luvuillaglobaali, erityisesti japanilaisten yhtiöiden edustama malli, joka on samalla kaikkein keskittyneimmin ohjattu kuin myös paikallisesti sopeutuva. Nämä organisaatiomallit eivät korvaa toisiaan vaan elävät rinnakkain, kuitenkin niin, että yhtiöiden koko ainakin toistaiseksi on jatkanut kasvuaan (emt. 26- 33).

Dicken, Forsgren ja Malmberg (emt. 29, 33- 42) pohtivatkin, miten ylikansallisia yhtiöitä voitaisiin sitoa tiiviimmin paikalliseen toimintaympäristöönsä ja saada ne kantamaan vastuuta paikallisista yhteisöistä, niin kuin fordististen yhtiöiden ainakin kuviteltiin tekevän. He varoittavat silloin yliarvioimasta fordismin hegemoniaa omana valtakautenaan 1920- 70- luvuilla. Samoin uuden postfordistisen tai globaalin organisaatiomallin paikallisuutta liioitellaan useassa analyysissa. Uusi "lokalisaatio" koskee toistaiseksi yhtiöiden sopeutumista suurten talousalueiden - Pohjois-Amerikan, Länsi-Euroopan ja Japanin/Kaakkois-Aasian - tasolla. Pienempien alueiden mahdollisuudet sitoa yhtiöitä paikallistalouteen rajoittuvat sopivan globaalin ympäristön ja ilmapiirin edistämiseen. Varsinaista neuvotteluvoimaa on vain kansallisvaltiotasolla, jos silläkään.

4.3 Taloudellisen globalisaation aiheuttamat ongelmat

The Ecologist-lehden (Hildyard ym. 1996, 131-137) mukaan yllä selostettu talouden globalisaatio ja ylikansallisten yhtiöiden yritysostot ja yhdistymiset ovat aiheuttaneet monia ongelmia:

- Työpaikat ovat vähentyneet nopeasti, sekä rikkaissa että köyhissä maissa.

- Alueelliset erot ovat kasvaneet, kun kasvava osa pääomasta on liikkuvaa ja ohjautuu pois paikalliselta tasolta (vrt. yllä kappale 2.4).

- Eri alueiden työntekijät ja paikallisyhteisöt joutuvat kilpailemaan toisiaan vastaan investointien saamiseksi alueelleen mm. alenevalla palkkatasolla ja ns. sosiaalisella dumppauksella sekä väljemmillä ympäristönormeilla.

- Täystyöllisyyden väistyminen valtioiden tärkeimpänä taloustavoitteena inflaation hillinnän tieltä on tapahtunut kansainvälisten finanssimarkkinoiden vaatimuksesta ja vaikuttaa samaan suuntaan.

Taloudellinen epätasa-arvo onkin lisääntynyt useimmissa maissa ja myös kansainvälisesti laskettuna 1960-luvulta lähtien, mm. globaali, tulonjaon epätasa-arvoa mittaava, ns. Gini-kerroin on kasvanut. Kehitysmaiden vientimäärät ovat lisääntyneet, mutta ns. vaihtosuhde on huonontunut niin paljon, että enemmistössä kehitysmaita viennistä saatava tulo on laskenut (Cook ym.1997, 61- 62).

Der Spiegel:in (1996) laajan globalisaatioteema-artikkelin mukaan nykyteknologialla ja globaalisella työnjaolla taloutta voitaisiin pyörittää noin 20 %:lla nykyisestä työvoimasta. Työllinen ja osallistuva osa ihmisistä eivät siis enää muodostaisi edes kaksi kolmasosaa, vaan yksi viidesosa yhteiskunnasta. Tällainen taloudellinen rationaalisuus voi artikkelin mukaan johtaa yhteiskunnalliseen irrationaalisuuteen ja rauhattomuuteen.

Leslie Sklair (1991, 1994) kiinnittää huomiota erityisesti poliittisten ja taloudellisten toimitsijoiden muodostamaan uuteen yläluokkaan. Ylikansallisten yhtiöiden toiminnan pahimpana seurauksena hän näkee länsimaisten kulutusmallien (konsumerismin) leviämisen kolmanteen maailmaan. Hänen mielestään ympäristöongelmien aiheuttajana onkin kiinnitettävä enemmän huomiota kulutukseen ja kulutusmalleihin tuotannon sijaan.

The Ecologistin toimittajat kokoavat globalisaatiokehityksen kolmeen vaiheeseen poliittisten, ammatillisten ja taloudellisten organisaatioiden neuvotteluvoiman mukaan:

1. Teollistumisen alkuaikoina työläisten neuvotteluasema oli heikko, työolosuhteet kehnot ja esim. ympäristöhaittoihin ei kiinnitetty huomiota.

2. AY-liike voimistui ja oli voimakkaimmillaan 1950- 70-luvuilla, jolloin myös reaalipalkat nousivat, säädeltiin ympäristönormeja jne.

3. Globalisoituminen sekä uudet teknologiat ja uudet johtamistavat heikentävät taas neuvotteluasemia.

Samoin maiden väliset epätasa-arvoiset neuvotteluasemat johtavat epäsuhtaisesti toteutettuun globalisaatioon: esimerkiksi liikkumista ei ole vapautettu globaalilla tasolla. On laskettu, että jos kaikki kaupan ja työnhaun esteet poistettaisiin, niin teollisuusmaiden työttömyys nousisi jopa 40 %:iin (Hildyard ym. 1996). Laskelman realistisuutta voi tietenkin epäillä, mutta suuntaa-antava se on: globalisaatio on edennyt yhtä mahdollista polkua, ja valittu polku on määräytynyt pitkälti eri ryhmien neuvotteluvoiman mukaan.

Johtopäätökset

Globalisaatiolla on edellä eritellyissä teorioissa monta dimensiota: enää ei kehitystä yritetä puristaa yhden syyn seuraukseksi. Globalisaation rakennuspuut esitetään myös kaikissa näissä teorioissa kulttuurisina valintoina: taloudelliset maailmanjärjestelmät, kansallisvaltiojärjestelmä, kansainvälinen tuotannon työnjako, kiihtyvät virrat, postfordistiset organisaatiot ja ylikansalliset yhtiöt ovat kaikki historiallisia luomuksia. Ne ovat kaikki pitkien kehityskaarien tuloksia, mutta silti ihmisten perustamia ja siten muutettavissa olevia.

Osa tutkijoista on myös ottanut epäkiitollisen tehtävän hahmotella mahdollisia ratkaisuja esille tulleisiin ongelmiin.Ratkaisuiksi on esitetty mm. sosiaaliset liikkeet, kansainvälisten taloudellisten, poliittisten ja sotilaallisten järjestelmien demokraattinen koordinointi, ylikansallisten yhtiöiden monopoliasemien estäminen, kansainvälisen pääomakierron verottaminen Nobel-taloustieteilijän James Tobinin mallin mukaan sekä paikallisten instituutioiden vahvistaminen.
 

Lähteitä:

Amin, Ash, Nigel Thrift, ed. (1994) Globalization, Institutions and Regional Development in Europe, Oxford university press.

Cook, Paul, Colin Kirkpatrick (1997) Globalization, Regionalization and Third World Development, Regional Studies, vol. 31, no.1, pp. 55- 66.

Dicken, Peter, Mats Forsgren and Anders Malmberg (1994) The Local Embeddedness of Transnational Corporations, kirjassa: Amin ym. (1994).

Featherstone, Mike, Scott Lash and Roland Robertson, ed. (1995) Global Modernities, Sage publications, Wiltshire.

Friedman, Jonathan (1995): Global System, Globaization and the Parameters of Modernity, kirjassa: Featherstone ym.(1995).

Giddens, Anthony (1990) The Consequenses of Modernity, Polity Press, Cornwall.

Giddens, Anthony (1991) Modernity and Self-Identity, Stanford University Press, Stanford.

Hildyard, Nicholas, Colin Hines, Tim Lang (1996) Who Competes? Changing Landscape of Corporate Control, The Ecologist, vol. 26, no.4.

Lash, Scott & John Urry (1994) Economies of Signs and Space, Sage, Great Britain.

Redclift, Michael, Ted Benton, ed. (1994) Social Theory and the Global Environment, Routledge, London.

Robertson, Robert (1995) Glocalization: Time-Space and Homogenity-Heterogenity, kirjassa Featherstone ym. (1995).

Savolainen, Jaana (1996) Vapaakauppa valtaa maailmaa, Helsingin Sanomat, 3.12, s. D 1.

Sachs, Wolfgang (1994) The Blue Planet, An Ambigious Modern Icon, The Ecologist, vol.24, no 5, 170-175.

Sklair, Leslie (1991) Sociology of the Global System, Harvester Wheatshef, Hemel Hempstead.

Sklair, Leslie (1994) Global sociology and global environmental change, kirjassa Redclift ym.

Spiegel, Der (1996) Nrot 39-40, teema: Global Total..

Spybey, Tony (1996) Globalization and World Society.

Thörn, Håkan (1996) Globalisering och sociala rörelser: Folkrörelsesverige i Sydafrika, Sociologisk forskning 1/96, 3- 31.

Tödtling, Franz (1994) The Uneven Landscape of Innovation Poles, kirjassa Amin, A. ym.

Vartiainen, Perttu (1997) Miten globaalinen ja lokaalinen tulee tietoomme. Kirjassa Ahponen, Pirkkoliisa, toim., Riskikirja, SoPhi, yhteiskuntatieteiden, valtio-opin ja filosofian julkaisuja 9, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä, 107- 122

Voipio, Timo (1993) Tropiikin lahjat. Kahvin, teen ja kaakaon talous- ja sosiaalihistoriaa, Gaudeamus, Tampere.

Wallerstein, Immanuel (1987) Historiallinen kapitalismi, Vastapaino, Jyväskylä.

Waters, Malcolm (1995) Globalization, Routledge, London.

Whose Common Future ? Reclaiming the Commons (1994) The Ecologist (special issue), vol. 22, no .4.

Viitteet:
1. Kts. esim. - K. Bücker, F. Ratzel ja G. Simmel (1903) Die Grosstadt. Vorträge und Aufsätze zur Städteausstellung, Dresden.

- L. Mumford (1922) The City, kirjassa Civilization in the United States, New York.

- L. Mumford (1949) Kaupunkikulttuuri, Porvoo.

2. Wallerstein käyttää sanaa unequal, Voipio epäreilu.

Henrik Hausen

Palaute: henhaus@mbnet.fi

Takaisin alkuun

Takaisin etusivulle